Nuori Sten herra jatkoi matkusteluaan ympäri maan; kaikkialla oli paljon korjattavaa ja muutettavaa, ja sitten tahtoi hän kaikkialla kuulustella, keihin hän saattoi luottaa. Maaliskuun lopulla pidettiin jälleen kokous Upsalassa. Sinne saapui monia rauhanystävistä ja rahvasta oli kutsuttu kosolta. Herrat pitivät kiinni jo toimitetusta valinnasta, mutta ei käynyt laatuun näyttää rahvaalle sellaista omavaltaisuutta; sentähden oli asetettava niin, että rahvaan miehet uskoivat kaiken tapahtuvan heidän omalla suostumuksellaan.
Useat herroista pitivät puheita raatihuoneella; he puhuivat, ettei koskaan ollut ollut vallassa niin jaloa herraa kuin Erik Trolle ja jos hän tahtoi ryhtyä maan asioihin, kävisi kaikki paremmin kuin tähän asti.
Talonpojat ja vuorimiehet kuuntelivat tarkkaavaisesti, heidän nähtiin suurin joukoin seisoskelevan yhdessä ja juttelevan. Koskaan eivät he käyttäneet monia sanoja, sellainen ei ollut ruotsalaisten tapa. Ei, puolesta sanasta he ymmärsivät toisensa. Kun sitten herrat tulivat kysymään heidän mieltään, vastasivat he vain:
"Kun Tanskaan lähetetyt lähettiläät palaavat takaisin, valitsemme me päämiehen lain ja vanhan tavan mukaan." Havaittiin kyllä, etteivät he kiinnittäneet mitään huomiota jo tapahtuneeseen vaaliin; se oli uudistettava, sillä kansa tahtoi kaikessa sanoa sanansa, ja vaikeus oli ainoastaan siinä, miten muokata mieliä niin, että tuleva vaali olisi vain edellisen vahvistus; mutta ruotsalaiset miehet olivat siihen aikaan samoin kuin ruotsalainen rautakin niin kovasta aineesta, että se saattoi taittua, mutta ei koskaan taipua. Vähitellen on toinen näistä muuttanut laatuaan, tiedätte kyllä kumpi!…
Määrättyyn aikaan kokoonnuttiin Malmöhön. Hannu kuningas oli saapunut itse monien korkeain tanskalaisten herrojen keralla ja Lyypekistä oli saapuvilla useita neuvosherroja.
Ruotsin valtuutetut olivat Strengnäsin piispa Mathias, Holger
Kaarlonpoika ja Pentti Ambjörninpoika.
Ensiksikin tehtiin rauha Tanskan ja Lyypekin välillä, sitten aselepo Ruotsin kanssa, ja sen oli kestettävä vuoden 1513 juhannukseen. Silloin oli kahdentoista tanskalaisen ja kahdentoista ruotsalaisen neuvosherran yhdyttävä Kööpenhaminassa, täyttämään joku vuoden 1509 sopimuksen ehdoista: joko uudelleen tunnustettava Hannu kuningas tai valittava hänen poikansa Kristian kuninkaaksi, tai maksettava vuotuista veroa kolmetoista tuhatta markkaa kuninkaalle ja kuningattarelle, kunnes uskollisuudenlupaus tehtäisiin.
Lyypekkiläisten oli heidänkin oltava läsnä tässä kokouksessa; mitä he määräisivät, siihen olisi molempain puolueiden alistuttava, jollei, olisi hansakaupungeilla oikeus käyttää voimakeinoja.
Huhtikuun 23 päivänä kirjoitettiin sopimus, monet Ruotsin herroista olivat saapuneet kaupunkiin osoittaakseen kuninkaalle kunnioitustaan, ja kaikki olivat sitä mieltä, ettei Ruotsi voinut saada parempaa herraa; suurta vääryyttä oli hänelle tehty tähän asti, mutta nyt oli se hyvitettävä. Rauhanpuolueen ystävät palasivat kukin omilleen, lujasti päättäneinä vetää miekkansa maalle, jos niin tarvittiin, ei Ruotsin puolesta, vaan Tanskan kuninkaan.
Tähän aikaan palasi Sten Sture Tukholmaan; nuori herra oli kaikkialla saanut suopeutta ja luottamusta osakseen, ei sentähden ollut ihme, vaikka hänen kasvonsa loistivat ilosta ja tyytyväisyydestä ja että hän valoisin toivein katsoi tulevaisuuteen.