"Hekin tekevät tietämättään Herran työtä; eikö hän ole itse sanonut, että tilkkanen vettä, annettuna hänen nimessään, on teko, jota totisesti ei jätetä unhoon?"
"Sentähden, että hän tuomitsee toisilla perusteilla kuin me ihmiset!" huudahti Kristina. "Oi, kuinka paljon siitä, mikä on suurta meidän silmissämme, onkaan oleva pientä ja merkityksetöntä siellä ylhäällä!"
"Pieni asia on sentähden taistella ja kilvoitella!" virkkoi isä Johannes nöyrästi. "Olisipa työllä vain se merkitys, joka vie Herran luo."
"Johdatatte ajatukseni arkkipiispaan."
"Surkutelkaa häntä, jalo rouva!"
"Onko hän sitten onneton?"
"Onnettomampi kuin voitte kuvitellakaan."
"Mutta jos hän tietää oikean tien?"
"Niin taistelevat monet voimat hänen sielussaan. Ken on paljon nauttinut tämän elämän hyvyyttä, hän ei tahdo mielellään eritä täältä… Siteet, jotka kiinnittävät maahan, tulevat yhä useammiksi ja lujemmiksi."
"Sehän on merkillistä!"