Linnanpäällikkö lujitti vartioväkeä, levottomuutta herättäviä huhuja liikkui kaupungissa; julkea yritys ryöstää pois Kristina rouva saatettiin uudistaa tai yrittää jotakin samantapaista. Kaarinasta ja reippaasta nuoresta miehestä ei ollut kuulunut kerrassaan mitään; mutta Vesteråsista Märta rouvalta saapui kirjeitä, jotka ilmoittivat, että Knut Alfinpoika oli käynyt hänen luonaan. Hän oli kovasti valittanut niitä vääryyksiä, joita häntä vastaan oli tehty, ja sanonut, ettei hän koskaan alistu sellaiseen.
Kun silloin Märta rouva oli suoraan nuhdellut häntä hänen halpamaisesta teostaan, oli hän osoittanut suurta hämmästystä ja selittänyt kaiken pelkiksi kuvitelmiksi, jotka olivat syntyneet Kristina rouvan omissa aivoissa.
Häntä olisi kyllä haluttanut matkustaa Tukholmaan pannakseen tämän tilille, mutta tämäkin sai lykkäytyä tulevaisuuteen.
Kuta pitemmälle kesäkuu kului, sitä enemmän matkustajia saapui Tukholmaan. Trollepuolueella oli tyyssijansa Harmaamunkkiluostarissa, mutta heidän nähtiin usein retkeilevän ympäri suurissa joukoissa, ja väliin he suvaitsivat vaatia pakkokestitystä jonkin rikkaan porvarin talossa, mikä herätti suurta harmia ja tyytymättömyyttä.
Rahvastakin saapui lukuisammin kuin Upsalaan, he pitivät myös kokouksiaan, mutta mieluimmin ulkona lakeilla kentillä. Ettei elektus ollut menettänyt vaikutusvaltaansa heihin, sen huomasi selvään siitä vilkkaasta mielenkiinnosta, jolla he kuuntelivat hänen puhettaan, ja siitä sydämellisyydestä, jolla he tervehtivät häntä.
Sten herra palasi yhdessä nuoren Kustaa Kristerinpojan kanssa;
Kalmari oli vallattu; saavuttiin kotiin työtä päättämään.
Arkkipiispakin saapui pääkaupunkiin, kuten tavallisesti loistavan seurueen keralla, mutta hän ei mennyt linnaan, vaan Harmaamunkkiluostariin.
Siellä pidettiin päivittäin kokouksia ja puhuttiin paljon siitä, mihin oli ryhdyttävä. Arkkipiispa ja rauhanystävät olivat järkähtämättä sitä mieltä, että oli valittava valtionhoitajaksi Erik Trolle eikä ketään muuta; se oli ainoa mahdollisuus hankkia maahan lepoa ja rauhaa.
Sellaista ei Sten Sture pystynyt toimittamaan, ja sentähden eivät he voineet suostua siihen, että maa joutui hänen valtaansa. Sentähden laadittiin kirje, joka oli lähetettävä kaikkiin maanääriin; se kuului seuraavasti:
"— — — Katsoen siihen suunnattomaan vahinkoon ja tuhoon, jota Ruotsin asujamet ovat kärsineet pitkällisten sotien aikana valtakuntien välillä, ja koska kaikkivaltiaan Jumalan armosta, jos vain nämä asujamet itse osaavat viisaasti katsoa eteensä, nyt on keinoja saavuttaa pysyväinen rauha, ja kun lisäksi tarkan harkinnan jälkeen on huomattu, että sota on enimmäkseen jatkunut vain muutamain voitonjanon, järjettömyyden ja röyhkeyden tähden, niin että ne ovat tehneet tyhjiksi monet hyvät sovittelut; kunniasanoja, allekirjoituksia ja sinettejä ei ole pidetty, rahvaanmiehelle, köyhälle ja rikkaalle, korvaamattomaksi vahingoksi ja häviöksi; sentähden olemme me kaikki pyhän kolminaisuuden nimessä tulleet yksimielisyyteen ja lupaamme ja määräämme keskenämme, että sen sovinnon ja rauhan, joka äskettäin on tehty Malmössä, tahdomme kaikki ja kukin kohdaltamme lujasti ja rikkomattomasti pitää ja hengellämme ja kaikella voimallamme auttaa, että se pidetään kaikissa kohdissaan ja pykälissään."