Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta panivat tähän sydämensä aivoituksen ja lupasivat alamaisuutta Tanskalle; he tahtoivat kaikin voimin lujittaa valtaa, jonka tunsivat murtuvan jalkojensa alla; he lisäsivät vielä: "Ja toivomme, Jumalan avulla, voivamme pitää tämän liiton niin vilpittömänä ja lujana, etteivät rakkaat kanssaveljemme, jotka eivät ole läsnä, ja samoin rahvaan miehet Ruotsin valtakunnassa, köyhät tai rikkaat, ketään erottamatta, voi nousta sitä vastaan millään tosisyyllä. Jos joku tahtoisi tehdä sen, tahdomme häntä rangaista, kuten Ruotsin laki säätää rangaistavaksi sitä, joka kantaa nurjaa kilpeä omia ja valtakunnan herroja vastaan."
Mutta rahvas ja kauppakaupunkien miehet eivät ottaneet suopeudella vastaan kirjettä eikä herrojen hommia; huuto, että valtionhoitaja oli valittava, kävi yhä yleisemmäksi. Sten Sture, Hemming Gadd ja hänen muut ystävänsä oleskelivat kaupungissa, he koettivat ryhtyä neuvotteluihin; mutta Trollepuolue paloi harmista ja kostonhalusta, he olivat päättäneet mihin hintaan tahansa viedä tahtonsa läpi. He haarniskoivat ja asestivat sentähden asemiehensä ja suuri joukko rataspyssyjä työnnettiin alas Harmaamunkkisillalle, kaikkien suut käännettyinä kaupunkia kohden.
Sten herra ei tiennyt siitä mitään; hän oli ystävineen linnassa; he keskustelivat, mitä oli tehtävä; silloin saapui hänen uskollinen Esbjörninsä, jonka muistamme edellisiltä ajoilta; hän kertoi taistelun hälinästä, jota kuului Harmaamunkkisaarelta, ja siellä tehdyistä varustuksista.
"Jääkää tänne ja antakaa minun mennä!" huudahti Hemming Gadd.
"Lupaan, että siitä tulee pian loppu."
Kustaa Kristerinpojan, monien muiden herrojen ja suuren miesjoukon seuraamana riensi hän Harmaamunkkisaarelle; kaikilta tahoilta oli uteliaita rientänyt lisäksi; oli myöhäinen ilta, lämmin heinäkuun päivä, ja monet olivat melkein puolialastomat, muutamat päissäänkin.
Linnanpäällikkö Jöns Jönsinpoika, herra Kustaa Kristerinpoika ja Hemming piispa kaupungin puolelta; herra Knut Eskilinpoika, Pietari Turenpoika ja asemies Niilo Klaunpoika Harmaamunkkisaarelta riensivät nopeasti väliin; he kysyivät, sopiko ruotsalaisten miesten taistella keskenään; eivätkö he olleet sopineet, että vaali toimitetaan kaikella tyyneydellä, tekisivätkö he nyt itsensä koko maan pilkan esineiksi. Hemming Gadd puhui myös muutamia leimuavia sanoja, kysyen, tahtoiko rauhanpuolue alottaa hallituksensa saamalla aikaan verenvuodatusta omien maanmiestensä kesken, ja Pietari Turenpoika sai sen jälkeen ase miehet kääntämään rataspyssynsä takaisin ja panemaan pois miekat.
Siten näytti suurin voimannäyte olevan suoritettu; Harmaamunkkisaarella pysyttiin hiljaa, neuvottelut eivät vieneet mihinkään tulokseen.
Silloin saapui tieto, että melkein kaikki linnat meripuolella olivat joutuneet Sten herran haltuun, ja silloin päätettiin suostua siihen, mitä ei voitu estää. Herra Erik Trolle teki välttämättömyydestä hyveen, hän pujahti pois kaupungista, jottei — kuten sanoi — läsnäolollaan saisi aikaan eripuraisuutta.
Niin määrättiin vaali heinäkuun 23 päiväksi.
Monia päiviä ennen oli jokaisella selvillä, kuinka se päättyisi.
Vaalipäivän aamuna sanoi Sten Sture nuorelle puolisolleen: