Hän ei tahtonut koskaan lakata rukoilemasta hänen puolestaan, omasta puolestaan ei hän rukoillut…

Vaalitaistelu ei ollut ollut pitkä; verrattain pieni vähemmistö äänesti herra Erik Trollea; kun häntä kaivattiin, sanottiin hänen matkustaneen pois kaupungista, jottei antaisi aihetta eripuraisuuteen.

Useat neuvosherroista, monet aatelismiehet ja kaikki talonpojat, vuorimiehet, kauppakaupunkien miehet, raatimiehet ja melkein kaikki linnanpäälliköt äänestivät Sten herraa; mutta piispoista ja papeista ei niin tehnyt kukaan muu kuin tohtori Hemming Gadd.

Vaalin päätyttyä seurasivat valtaneuvokset valtionhoitajaa ylös linnaan, jonne tämä oli kutsunut niin monta kuin suojiin sopi upeihin vieraspitoihin.

Alussa ilmeni sulaa sopua käytöksessä ja eleissä; mutta sitä mukaa kuin viini nousi vierasten päihin, esiintyi oikea mieliala. Harmi ja ynseys kiehkeää vaahdon tavoin päälle, ja sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Herra Erik Abrahaminpoika oli ollut niiden joukossa, jotka olivat kiihkeimmästi vastustaneet Sten Sturen valintaa; mutta se ei estänyt, kun hän sentään tuli valituksi, jaloa ritaria tuppautumasta mukaan juominkeihin. Tuomiorovasti Hannu Brask, joka ei ollut unhottanut hänen pakoaan Vadstenan luostarista, silmäili häntä tuikeasti, mutta se ei vaikuttanut mitään. Kovalla äänellä, jotta niin monet kuin suinkin kuulisivat, kertoi hän juhlista Kööpenhaminan linnassa; mitään sellaista ei ruotsalainen valtionhoitaja voinut saada aikaan.

Lähimpänä istuvat koettivat äänekkäin puhein hälventää hänen sopimattomia huomautuksiaan kuulumattomiin; mutta hän huusi heidän ylitseen, että kun Hannu kuningas tulee Ruotsiin, kutsuu hän heidät vielä äveriäämpiin vieraspitoihin.

Silloin nousi nuori Kustaa Kristerinpoika ja kysyi, eikö Erik herra ollut ajettava linnasta tiehensä, jollei hän tahtonut lähteä hyvällä.

Seurasi kiihkeä vastaus, sananvaihto kävi yhä kiihkeämmäksi, vieraat tahtoivat välittää rauhaa, mutta Erik herra veti miekkansa maalle ja haavoitti Kustaa herraa niin pahoin, että tämä heti kaatui kuoliaana maahan. Nytkös nousi yleinen hälinä, kaikki huusivat kilvan, papit ja osa neuvosherroista hiipivät pois. Monet vaativat että Erik herra oli vangittava, toiset tahtoivat, että hän saisi mennä vapaana, ja miestä temmottiin jo kahtakäteen; silloin sai joku hänet ulos eräästä ovesta, munkkikaapu heitettiin hänen harteilleen ja hänet vietiin mustainveljesten luostariin.

Niin oli Ruotsi nyt saanut uuden valtionhoitajan.