"Nyt aioin laittaa vuoteen", sanoi hän.
"Lämmittäkää ja antakaa minun nukkua."
Vanhus totteli ja meni.
Kaarina nukahti todellakin; mutta hän heräsi siihen, että muuan kipinä räiskähti hänen kädelleen.
Hän nousi istualleen; hänen katseensa kiintyi loimottavaan takkavalkeaan; ajatukset tulivat; mitähän jos hän… mutta koko talo palaisi poroksi; sitä ei hän tahtonut; hän otti muutaman hiilen ja pani sen tyynylle; tyyny ja vuode syttyi pian; hän antoi sen palaa ja kätki huolellisesti kirjeet; sitten päästi hän kovan kirkunan, niin että koko kartano kajahti, ja kun väkeä saapui, kertoi hän heränneensä liekkien ympäröimänä.
"Voi teitä", sanoi hän, "ritari kyllä saa tietää, kuinka olette menetelleet kanssani."
Tuli oli pian sammutettu, mutta koko huone savua täynnä. Kaarina sai jälleen entisen huoneensa tuvan perällä, mutta sinne päästyään valitti hän, että säikähdyksen johdosta oli jalka pahentunut; nyt täytyi hänen pysyä aivan liikahtamatta.
Hän oli laskenut saavansa vielä kerran lukea nuo kirjeet, päättääkseen niistä mihin hänen oli ryhdyttävä; mutta vähänväliä avasi Brita oven ja tirkisti sisään; hän näytti pelkäävän, että luultu Kristina Gyllenstjerna ryhtyisi johonkin epäiltävään hommaan; ja niin täytyi hänen edelleen pysyä paikoillaan, vaikkakin hänen sydämensä läpätti huolissaan.
Niin kului kaksi päivää; Kristina kuuli oppaan puhuvan, että hänen oli lähdettävä matkalle tiedustelemaan mitä ritarista oli tullut; eikö tämä ollut luvannut tulla takaisin jo toisena päivänä ja nyt oli jo kulunut neljä.
Vihdoin viidentenä päivänä hän lähti, moneen kertaan kehotellen isäntäväkeä pitämään vankia tarkoin silmällä.