Kaarina nousi jälleen ratsaille. Naisellisella kainoudella veti hän hunnun kasvoilleen, mutta ritari seurasi hänen rinnallaan ja heidän jälestään neljä palvelijaa, niiden joukossa hänen Penttinsä.
Turvallinen tietoisuus tästä täytti hänen sydämensä ilolla; mitä oli hänellä nyt enää pelättävää, Pentti kyllä puolustaisi häntä, jos jokin vaara uhkaisi… Ja oli niin suloista raikkaassa aamuilmassa kiitää eteenpäin tulisella ratsulla, että nuori sydän sykki nopeammin ja nauttien hetkestä antoi kunkin päivän surra itsestään.
Mitäpä merkitsi, vaikka ritari kuiskaili helliä lemmensanoja hänen korvaansa… Jos hän tahtoi hassutella, niin tehköön sen vain huvikseen… Pentti tiesi, ettei hänen sydämensä tulisi koskaan kuulumaan kenellekään muulle kuin hänelle.
"Mikä on nimesi, kaunis neitsyt?" kysyi ritari.
"Kaarina!" vastasi hän.
"No niin, kaunis Kaarina, aion ottaa sinut mukanani Tanskaan."
"Mitäs minä siellä?"
"Elät minulle, ainoastaan minulle! Saat kaiken, mitä vain haluat ja tahdot."
"Paitsi vapautta!"
"Häkki tehdään kullasta ja jalokivistä."