Sillaikaa käymme tekemässä pienen katsauksen muuanne linnaan.
Herra Sten Kristerinpoika oli äskettäin palannut Upsalasta, jossa hän näön vuoksi oli ollut rauhanpuolueen mukana, mutta vielä näytti niin epävarmalta, mille puolelle voitto lopulta kallistuisi, että hän katsoi viisaimmaksi vetäytyä toistaiseksi leikistä pois ja matkustaa takaisin Nyköpingiin.
Täällä tapasi hän kummakseen Pernillan, jonka hän luuli olevan
Tukholmassa.
Epäonnistunut yritys ryöstää pois Kristina rouva oli pannut tykkönään mullinmallin hänen laskunsa, mutta se oli myös niin Tukholmassa kuin laajassa ympäristössäkin synnyttänyt suuttumuksen myrskyn ja pahantekijää etsittiin suurella innolla. Pernilla rouvalle oli tehty jotensakin tungettelevia kysymyksiä, ja hän piti lopulta omaan turvallisuuteen nähden varmimpana palata takaisin Nyköpingiin. Täälläkin odotti häntä yllätys; naisenryövääjä oli hänen omassa talossaan, mutta vangittuna.
Tosin oli hän vähäistä ennen kirjoittanut herra Kaarle Alfinpojalle, että jos ritari pani toimeen päätöksensä palata Ruotsiin, niin hän asetti Nyköpingin linnan tämän käytettäväksi siinä tapauksessa, ettei hän itse sattuisi olemaan siellä; ja nyt oli Kaarlo herra käyttänyt tätä hyväkseen tavalla, joka antaisi hyvää pohjaa liikkuville huhuille, että hän, Pernilla rouva, salaisuudessa suosi Knut herran tuumia.
Kun linnanvouti kertoi hänelle mitä oli tapahtunut, käski hän tämän pitämään asian salassa kaikilta, yksin hänen omalta herraltaankin; mutta tämän odottamatta palattua kotiin, tunsivat molemmat yhtä suurta pelkoa, että toinen näkisi läpi, mitä toinen koetti salata. Syyllisyyden tunto teki molemmat pehmeämmiksi ja taipuvammiksi, ja niin tapahtui, etteivät puolisoiden välit olleet koskaan olleet paremmat sitten heidän avioliittonsa ensiaikojen jälkeen.
Sten herra oli aivan tietämätön siitä, että Knut Alfinpoika oli linnassa, puhuessaan siitä häpeällisestä teosta, josta tätä syytettiin.
Silloin saapui Kaarlo herra! Tämä herra oli monet vuodet oleskellut Tanskassa ja oli ystävällisissä väleissä prinssi Kristianin kanssa. Hän katsoi, että häntä oli pidetty Ruotsissa liian vähässä arvossa ja suostui mielellään niihin suunnitelmiin, joita tehtiin sen kukistamiseksi; kruununprinssi ei alussa luottanut häneen ja hän paloi halusta jollakin pontevalla teolla osoittaa urhoollisuutensa uudelle isänmaalleen, jossa hän toivoi voivansa saavuttaa sekä kunniaa että rikkautta. Hänen miehekäs ryhtinsä ja edullinen ulkomuotonsa saavutti kaunotarten suosion, ja hän nai korkeasukuisen tanskalaisen neitsyen, jolla oli runsaasti maatiloja ja kultaa, ainoita mitä hän tavoitteli.
Nuori aviomies teki itsensä pian tunnetuksi kevytmielisestä elintavastaan; mutta lisäksi hän kunnostautui monilla ritarillisilla urotöillä ja osoittautui siten olevansa Kristian prinssin arvoisa hengenheimolainen. Tämä kiintyi yhä enemmän häneen; ainoa mikä heitä erotti, oli, ettei hän uskonut Kaarle herran olevan oikean ruotsivihollisen.
Silloin sai tämä veljeltään kirjeen, jossa veli kertoi saaliista, minkä aikoi pyydystää, sekä kysyi, mitä siitä Tanskassa ajateltaisiin.