"Olette hyvin häpeämätön!" huudahti Kaarina polkaisten jalkaa lattiaan. "Itsehän te löysitte sen."
"Minäkö? Nyt hourit."
"Petollinen ritari, ja sitten hän vielä tahtoo, että minun pitäisi häntä rakastaa!" Kaarina nyyhkytti ääneen.
"Tämähän voi viedä järjen! Avaa ovi!"
"Lyökää se sisään — ja noutakaa ruumiini kadulta."
"Koetas muistella, Kaarina, milloin, missä tilaisuudessa olisin ottanut kirjeet."
"Kun Brita muori otti turkin kirstusta, putosi se lattialle ja silloin…"
"Ah, nyt muistan…"
"Joko vihdoinkin."
"Mutta kysymys on useammista kirjeistä, jotka olivat sidotut kääröön."