"Voiko häntä erottaa sinusta?"
"Ei suinkaan se ole niin vaarallista."
"En salli sitä."
"Kenties palattuani takaisin?"
"Niin, kenties silloin!"
Ainoastaan pieni määrä palvelijoita ja asemiehiä seurasi nuorta valtionhoitajaa. Hän oli pyytänyt piispa Hemming Gaddiakin seuraamaan; ja tämä levoton sielu, joka kaipasi alituista toimintaa, oli suostunut vastaväitteittä. Valtionhoitajan mukana seuraavien herrojen joukossa oli myös urhoollinen Kalmarin linnan päällikkö, Juhana Maununpoika; tällä hetkellä oltiin jotensakin varmoja tanskalaisiin nähden, ja muutamat ruotsalaiset laivat, joita ei oltu lähetetty pois Suomesta, herättivät hänessä halun matkustaa sinne ja ottaa selon syistä tähän.
Kun laivat laskivat maihin Turun edustalla, otettiin valtionhoitaja vastaan kaikella sillä kunnioituksella, jota hänen arvonsa vaati. Linnanpäällikkö, pormestari ja neuvosto monien maan herrojen keralla toivottivat hänet tervetulleeksi jo rannalla, ja uusi piispa, tohtori Arvi Kurki otti hänet koko kapitulin kera vastaan tuomiokirkossa. Kaikkiin teki hänen yksinkertaisen koruton, jalo esiintymisensä mitä parhaimman vaikutuksen, ja hänen lausumansa toivomus, että heti käytäisiin käsiksi niihin asioihin, joista oli neuvoteltava, osoitti ettei hän ollut tullut vieraspitoihin, vaan vakavain, maalle tärkeäin asiain tähden.
Uuden piispan sanottiin olevan sangen oppineen herran, mutta sitä sydämellistä lempeyttä, joka oli jalolle Johannes Olavinpojalle ominainen, ei hänellä ollut. Kaikista kirkon ja maan asioista ei hänellä mikään ollut niin sydämellään kuin Turun piispan, laajalti kuulun Hemmingin arkkuunkätkeminen ja pyhäksijulistus. Hän sanoi olevansa suuresti huolissaan, ettei arkkipiispa — kivulloisuutensa tähden — omistanut tälle asialle kaikkea sitä intoa, jonka se ansaitsi. Mitä kustannuksiin tuli, oli Suomen kirkolla, kiitos siitä monien herrojen rouvien runsaille avustuksille, riittävästi varoja menoihin Roomassa, ja hurskaat sielut tulisivat kyllä anekirjoja vastaan täysin määrin suorittamaan kustannukset omassa maassa.
Piispa Hemming Gadd toi mukanaan pienen pyhäinjäännöslippaan, jonka hän oli saanut Roomasta, ja hurskas isä ilmaisi siitä kiitollisuutensa; hän näytteli kallisarvoisia pyhimyskoristuksia, jotka oli suureksi osaksi saatu Tanskasta. Kuningatar Margareta, Erik ja Kristian olivat kaikki antaneet runsaita lahjoja. Suojeluskirjoja ja erivapautuksia oli myös saatu sieltä.
"Silloin kai odotetaan siellä myös kiitollisuutta?" kysyi Hemming
Gadd jokseenkin pisteliäästi.