"Sen olen tehnyt aikoja sitten", kuiskasi hän. "Mutta en tahdo sitä tunnustaa."
"Tehkää se minun tähteni."
"Mielelläni! Sanokaa se heille!"
"Rakkaat ystävät!" sanoi Sten. "Minulla on se suuri ilo, että saan antaa teille takaisin ystävänne ja isänne!"
Ihastuksella ei ollut mitään rajoja, huudettiin ja kiruttiin, siunailtiin ja hypeltiin, itkettiin ja naurettiin.
Kun ensi riemastus oli hieman asettunut, jatkoi Sten: "Luvatkaa minulle ja hänelle, ettei hänen tarvitse koskaan katua sitä uhrausta, minkä hän on nyt tehnyt teidän tähtenne!"
"Ei koskaan, ei koskaan!" huusivat kaikki yhteen suuhun.
"Herra Jumala siunatkoon teitä kaikissa puuhissanne!" huudahti vanhus, kun erotessa puristi Sten Sturen kättä. "Teitä en unhota niin kauan kuin elän, ja voin hyvin sanoa, että teidän vaikutuksestanne nyt näen rakkaimman toiveeni täytettynä."
"Emme kai näe enää koskaan toisiamme", sanoi Hemming.
"Olisi ihme, jos niin tapahtuisi."