"Menkäämme sitten sinne."
Se oli jotensakin suuri pirtti; ulospäin näytti se kuin hirsikasalta. Tuvassa oli muutamia pieniä, mataloita ikkunaluukkuja, mutta oli ilman lattiaa ja savureikä oli kuten tavallisesti keskellä kattoa. Katonrajassa leijaili tai pikemmin riippui harmaa läpinäkymätön savupilvi. Kun ovi avautui, huomasivat ulkona seisovat äänettömän ihmisjoukon. Muutamat naisista istuivat rukkiensa ääressä, toiset puuhailivat taikinakaukalon ja padan ääressä; muutamat miehet tekivät tuohivirsuja, toiset kiskoivat päreitä. Parvi lapsia peuhasi lattialla kirkuen ja hälisten.
Summattoman suuri valkea räiskyi takassa, ja tulella riippui iso kattila, jossa iltaruokaa keitettiin.
Mutta keskelle permantoa oli myös tehty valkea ja sen ääressä seisoi olento, mies tai nainen, joka oli kiireestä kantapäähän tuohipuvussa; äänestä saattoi kuulla, että hän oli mies, hän joikui eräänlaista yksitoikkoista laulua, johon vastasi toinen olento, luultavasti nainen, joka seisoi kappaleen matkan päässä tulesta. Molemmat tekivät kummallisia liikkeitä käsillään, osaksi ilmassa, osaksi toisiaan vastaan, ja läsnäolijain huomio oli melkein yksinomaan kiintynyt heihin. Savupilven läpi huomasivat matkalaiset hetken kuluttua lasten takaa uunin aukosta ukonpään, joka uteliaasti tirkisteli mustalaisiin.
Kukaan ei ollut pannut merkille Sten herraa ja hänen seuruettaan, ennenkuin he seisoivat keskellä pirttiä.
Silloin päästi mustalaisakka kirkaisun.
Kaikki kodassa läsnä olevat heittivät pois mitä heillä oli käsillään ja lähestyivät pyhää tulta; tungos oli niin kova, että matkalaisemme, jotka tietysti vetääntyivät syrjempään, joutuivat aivan lähelle ovea. Alkoi eräänlainen vuorolaulu tuohipukuisen miehen ja mustalaisakan kesken. Ukko kyseli laulaen, ja akka vastaili laulaen, selitti näkevänsä nuoren jalokiville välkkyvän, kullalle kiiltävän ja hopealle hohtavan nuoren sankarin lähtevän vesille laivoillaan, mukanaan etevimmät miehensä. Merimatkan jälkeen nousee hän maihin, ihanille ikirannoille. Miehen kysymykseen, eikö tuuli ja myrsky tuo pian nuorta sankaria tänne luoksemme, vastasi nainen vastakysymyksellä, miten päivänpoika otettaisiin vastaan. Kun mies selitti otettavan hänet vastaan suurimmalla kunnioituksella, lauloi akka:
"Sankari tuvassa täällä,
päivänpoika pirtissämme!"
"Täällä?" huusi koko joukko ja syntyi hirveä meteli. Mutta tietäjäakka tunkeutui joukon läpi Stenin luo.
"Herra!" sanoi hän kumartaen kolme kertaa. "Et ole meille tuntematon, vaikka ruumiillisin silmin näemmekin sinut ensi kerran."