"Lähtekäämme sitten ajoissa taipaleelle." Osoitettu vierasvaraisuus palkittiin runsailla lahjoilla ja köyhässä lappalaiskodassa ei koskaan unhotettu puhua tästä merkillisestä vierailusta.
Matka kautta Satakunnan avasi matkalaisille monta luonnonihanaa taulua, mutta Sten Sturella oli myös tilaisuus tutustua kansaan. Kansa eli kurjasti, viheliäisissä hökkeleissä, leipänä oli enimmäkseen pettua, käsitöitä tehtiin enimmäkseen vain tuohesta, siitäkin vain kotitarpeiksi. Yleensä elettiin etupäässä metsästyksellä ja kalastuksella, kansa oli hiljaista ja kärsivällistä, melkeinpä välinpitämätöntä köyhyydestään.
Porista kävi matka Kokemäenjoen yli Hämeenlinnaan. Siellä oli linnalupa Åke Yrjänänpojalla, joka oli urhea, oikeamielinen herra, lämpimästi kiintynyt Sturen sukuun ja vihainen kaikelle sorrolle. Hämeenlinnassa viivyttiin kolme kokonaista päivää; sen jälkeen lähdettiin pitkälle taipaleelle Porvooseen.
Siellä odotti useita kirjeitä, jotka olivat tulleet meritse. Kristina rouva kertoi kirjeessään, että kaikki osoittivat hänelle hyvyyttä ja suopeutta; Märta rouva oli vihdoin saapunut vierailulle hänen luokseen ja lähetti monia terveisiä jalolle rouva Gunilla Beselle, herra Erik Turenpojan leskelle. "Minä en tosin häntä tunne", kirjoitti Kristina, "mutta Märta rouva puhuu hänestä niin paljon hyvää, että se on suuresti minua ilahuttanut, ja minulle olisi sangen rakasta, jos rakkaan Annani, joka oli morsiusneitona häissäni, äitinsä uskoisi minun huostaani; valvoisin häntä äidin silmillä."
Pormestari ja neuvosto kirjoittivat myös uudelle valtionhoitajalle hartaasti vakuuttaen uskollisuuttaan ja rakkauttaan ja toivottaen Jumalan siunausta.
Strengnäsin piispa Mathias oli hänkin kirjoittanut. Hän aikoi mikkelinmessun (syyskuun 28 päivän) aikaan viettää kahden sisarentyttärensä häitä, ja he toivoivat kaikki, että valtionhoitaja ja Kristina rouva kunnioittaisivat niitä läsnäolollaan; mutta nyt oli Kristina rouva kirjoittanut, että jollei Sten herra ollut siihen aikaan vielä palannut, ei hänkään voinut eikä tahtonut olla juhlassa läsnä. He pyysivät nyt Sten herraa ilahuttamaan heitä rakkaalla ja sangen tervetulleella vierailullaan.
Tönne Erikinpojalta saapui pikalähetti Viipurista tuoden tiedon, että venäläisiä rauhanhierojia odotettiin minä päivänä tahansa.
"Sitten emme mekään odotuta itseämme", sanoi Sten herra kirjeen luettuaan.
Matka Porvoosta Viipuriin kävi kautta suurten metsien, soiden ja rämeiden, mutta paitsi piispaa oli koko parvi nuorta väkeä; kuitenkaan ei kukaan ollut reippaampi tunkeutumaan läpi kuin hän, ja hilpeästi ja kevein mielin tehtiin taivalta.
Parin peninkulman päässä Viipurista oli oppaan erehdyksen johdosta tehty melkoinen mutka, niin että nyt lähestyttiin linnaa idästä, vaikka olisi pitänyt tulla lännestä. Oli kirkas ja kaunis syysaamu, ja auringon säteet hiipivät siellä ja täällä melkein yhteenkasvaneiden korkeain honganlatvusten välitse.