"Pois täältä!" huusi hän ja ohjasti hevosensa Turon ja nuoren neitsyen väliin.
"Kuka te olette?" kysyi neitsyt hämmästyneenä.
"Kaunis neitsyt, minä…"
"Joka pyytämättä sekaannutte toisten asioihin", lisäsi hän ylpeästi.
"Minä luulin…"
"Kai niin, etten voisi itse selviytyä… Kiitos vain!" Näin sanoen käänsi hän ratsunsa ja käänsi siten kasvonsa ritarista. "Tulkaa tänne, Turo", sanoi hän.
Mies lähestyi nöyrästi. Alla silmin kuunteli hän neitsyen nuhteita.
Oli mahdotonta kuulla sanoja, mutta punasta, joka läikähteli syntisen kasvoilla, saattoi ritari ymmärtää, ettei neitsyt säästänyt kovia sanoja ja soimauksia.
Sillävälin oli pieni parvi lähestynyt. Sen nähdessään näytti neitsyt joutuvan hyvin kummiinsa, mutta sattumalta osuivat hänen silmänsä Sten Stureen, ja hän huudahti iloisella hämmästyksellä:
"Valtionhoitaja!"