"Ja ken te olette, kaunis neitsyt?"
"Ettekö tunne minua?"
"Anna Bjelke!"
"Niin vain!" huudahti hän iloissaan.
"Umpusta on niin nopeasti puhennut ruusu, että pelkäsin erehtyväni."
"Miten tulette tätä tietä?"
"Eksyimme oikealta."
"Tuolta vasemmalta löydätte suuren maantien Viipuriin; minä tulen heti jälestä."
Hän punastui hieman, nähtävästi olisi hänestä ollut mieluisempaa, jos he olisivat menneet edeltä.
Tytön isä seisoi vielä samalla paikalla; hänen kasvoillaan oli lohduton, välinpitämätön ilme; tuskin oli hän luonut katsettakaan ratsumiesparveen; muljottavat silmät olivat aivan kuin naulatut maahan.