"Minulle ennustettiin, että A.B. päättäisi sukuni kohtalon."
"A.B. — sehän olen minä!"
"Sen olette jo sanonut minulle!"
"Mutta silloin — silloin…?"
"Siksi voisin uskoa, että meidän kohtaloltamme näkymättömät siteet vetävät yhteen."
Anna ei vastannut, hän painoi kannukset ratsun kylkiin ja lasketti sylen verran edelle.
Ritari antoi hänen tehdä mielensä mukaan. "Minun ei olisi pitänyt sanoa sitä hänelle", ajatteli hän.
Mutta puolentunnin ratsastuksen jälkeen hiljensi Anna ratsuaan, niin että se jälleen tuli ritarin ratsun rinnalle. "Voitteko antaa minulle anteeksi?" kysyi hän.
"Minkä? Ettehän ole mitään rikkonut!"
"Olen pahoin palkinnut teidän hyvyytenne, että tulitte mukaan; mutta teidän sananne tuntuivat minusta kummallisilta."