"Konsanaan en ole käyttäytynyt niin tuhmasti", sanoi Anna punastuen häpeästä. "Nyt olette tosiaankin osoittanut olevanne kohtaloni."
"Paremman ja kauniimman tahdon teille valmistaa."
Oli jo pimeä, kun he saapuivat Saara muorin tuvalle, mutta tervassoihtuja oli kiinnitetty useihin paikkoihin, niin puihin tien varteen kuin ulkopuolelle tuvan seiniinkin. Useita henkilöitä näkyi liikuskelevan tuvan ympärillä ja ritari huudahti äkkiä:
"Näettekö nuo tuohipukuiset olennot, ne ovat samat, jotka ennustivat meille Satakunnassa."
"Onko se mahdollista?"
"He eivät ole vielä meitä nähneet; ratsastakaa yksin perille, minä jään tänne ja tulen perästä."
Anna nyökäytti hyväksyvästi päätänsä ja riensi noudattamaan neuvoa. Kun hän pysähdytti ratsunsa tuvan oven eteen, seisoi tuohipukuinen nainen hänen edessään. "Terve tuloa!" sanoi hän.
"Kiitos!"
"Jalo neitsyt, mihin olette jättänyt seuralaisenne?" kysyi nainen sitten.
"Onhan minulla useampiakin, kuten näette!" Ja Anna viittasi palvelijaparveen, joka lähestyi.