"Jollei heitä ole useampia kuin nämä, täytyy teidän sydämenne olla niin kiintynyt johonkin toiseen kuvaan, että seuraa tieten tai tietämättänne mukana, mihin ikinä menettekin!"
"Alatteko jo ennustuksenne?" kysyi Anna, joka koetti pysyä tyynenä.
"Hetki on käsissä ja minä tunnen hengenvoiman täyttävän mieleni", huudahti akka tarttuen nopeasti Annan käteen ja vieden hänet mukanaan tupaan. Täällä olisi ollut aivan pimeää, jollei lattialla olisi ollut pata, josta leimusi sinertävä liekki, mikä levitti ihmeellistä loimoa huoneeseen.
"Kas, kas! Tuli on syttynyt itsestään, tulkaa katsomaan, mitä kohtalo on määrännyt osaksenne!"
Ja hän ojensi hänelle pienen pikarin ja sanoi ihmeellisellä tenhoäänellä: "Juokaa!"
Mutta Anna ei tahtonut, hän työnsi sen luotaan. Silloin sattui hänen katseensa tietäjättären silmiin, hän tunsi että tämä sai sellaisen vallan hänen ylitseen, että sitä oli mahdoton vastustaa; hän tahtoi kääntää pois silmänsä, mutta tahtomattaan kääntyivät ne takaisin ja ulkoa kuului ihmeellinen yksitoikkoinen laulu… Huoneeseen levisi melkein huumaava lemu, ja noidan silmät suurenivat suurenemistaan, yhä pelottavammaksi kävi ääni, joka huusi hänelle: "juokaa, juokaa!"
Hän tahtoi pudottaa pikarin lattiaan, mutta se ikäänkuin tarttui hänen käteensä, hän ei voinut sitä pudottaa, ja yhä hurjemmin kaikui joiunta ulkona, yhä tenhoavammin valtasi hänet uhkaava katse ja huoneen jokaisesta nurkasta tuntui kuuluvan huutoja: "Juo, juo!"
Ja hän vei juoman huulilleen ja joi!
Sillä oli mieto yrtinmaku, se täytti hänet ihmeellisellä sulotunteella ja hänen täytyi tyhjentää pikari pohjilleen. Hänen tietämättään sulkeutuivat hänen silmänsä, hän ei nukkunut, ei kaatunut, oli kuin ilma itse pitäisi häntä pystyssä, sillä mitään kosketusta ei hän tuntenut… Vihdoin saattoi hän raottaa silmäluomiaan… Noita oli poissa… laulu oli vaiennut… hän seisoi yksin huoneessa, mutta kattilasta, joka oli lattialla, nousivat siniset liekit yhä korkeammalle ja korkeammalle…
Silloin huomasi hän niiden joukossa punaisen liekin, joka ikäänkuin levittäytyi ja kietoutui toisten ympäri, näyttäen ikäänkuin pyrkivän muotoon pukeutumaan. Mutta siniset liekit eivät sitä sallineet, ne rimpuilivat silminnähtävästi vastaan, ne lieskahtelivat Annaa kohden vilahdellen ihmiskasvojen hahmossa, ja ne huusivat kaikki hänelle: "Sovitusta, sovitusta!"