"Aikapahan näyttää."
"Mutta ettekö tahdo luvata mitään?"
"Kenties pitääkseni sitä enemmän!" vastasi Anna värähtävällä äänellä, sillä jälleen palasivat yölliset haavekuvat hänen mieleensä; eikö hän ollut melkein lupautunut ritarille itselleen?…
Hän ei ollut tuntenut ainoastaan kauhua lausutun ennustuksen johdosta, vaan salaista ihastustakin; kun hän seuraavana päivänä oli yksin pienessä kamarissaan ja ajatukset esteettömästi askartelivat menneisyydessä, silloin ei ollut maailmassa mitään onnea, jota hän ei olisi tahtonut vaihettaa siihen ihmeelliseen, hirvittävään, joka häntä odotti… Tuskia, katkerimpiakin kärsimyksiä tahtoi hän kestää ainoastaan saadakseen tehdä yhden ainoan suuren teon… Mutta millainen se olisi? Oliko hänen kannettava hehkuvaa rautaa, kuten muinen oli tapana, tai pidettävä kättään liekkien yllä, kunnes se kärventyi? — —
Kamala oli se synti, jonka Maunu Pentinpoika teki, kun hän murhasi jalon Engelbrektin, ja sentähden oli siunaus kaikonnut hänen suvustaan; se oli muinoin suuri ja lukuisa, nyt oli jälellä vain yksi ainoa poika. Herra Juhana Maununpojan molemmat sisaret olivat kuolleet lapsettomina; kaksi hänen pojistaan eli vielä, mutta kansan kesken puhuttiin yleisesti, että heihin nimi oli sammuva.
Annaa kutsuttiin sovittamaan suurta syntiä… millä tavoin?… Juhana herra tahtoi, että hän antaisi kätensä sille hänen pojistaan, joka häntä enimmän miellyttäisi mutta siinä ei ollut mitään uhrausta, jotakin muuta täytyi sen siis olla; hänen täytyi antaa henkensä, mutta minkä puolesta, minkä puolesta?
Hänen parhaallaan toistellessa samaa kysymystä, ainakin jo sadatta kertaa, kutsuttiin hänet äitinsä luo. Tämä jätti hänen itsensä ratkaistavaksi, tahtoiko hän mennä valtionhoitajan mukana Tukholmaan ja jäädä talveksi rouva Kristina Gyllenstjernan luo.
Anna vuoroon kalpeni, vuoroon punastui, kuunnellessaan kunnioittavasti ja alasluoduin silmin rouva äitiään. "Me elämme täällä hiljaista ja yksinäistä elämää", sanoi tämä. "Tiedän hyvin, että jalosukuiselle neitsyelle on hyödyllistä nähdä maailmaa, ja parempiin käsiin kuin Kristina rouvan en voi sinua uskoa, kun en ole itse kyllin vahva sinua seuraamaan enkä siskojesikaan tähden voi tulla mukaan."
"Jos tahdotte sen lykättäväksi johonkin toiseen vuoteen, rakas äiti…"
"Kuka tietää, onko sellaista seuraa silloin tarjona?"