"Päästä minut, Turo, aivanhan tukehdutat minut!"
"Sano pian, että rakastat minua!"
"Kyllä, kyllä!"… Hän ei tohtinut muuta.
"Lupaatko olla minulle uskollinen, kunnes tulen takaisin?"
"Kyllä, lupaanhan minä!"
"Suutele sitten minua!"
Ei nytkään Outi tohtinut kieltäytyä, mutta hän pelkäsi niin, että Esbjörn tulisi, ja kun hän oli päässyt irralleen, juoksi hän tiehensä minkä jaloista pääsi. Kuinka häntä pelottikaan!…
Laiva, jolle Turo pääsi, oli purjehtinut merille.
Neljä oivallista alusta odotti ainoastaan tuulta. Valtionhoitaja oli tehnyt linnanpäällikön kanssa kaikki tarpeelliset sopimukset; hän oli Gunillalle luvannut pitää mitä hellintä huolta hänen nuoresta tyttärestään, joka kalpeana, mutta ihmeteltävän tyynenä sanoi jäähyväiset sukulaisille ja ystäville.
Hemming piispa piti silmällä yksistään tuulenkäänteitä; hän myönsi ikävöivänsä kotiin vanhaan Ruotsiin, vaikkakin oli valmis siihen, ettei enää tulisi Suomea näkemään.