Johannes oli hämmästyksestä poissa suunniltaan. "Epäilettekö häntä?" sanoi hän melkein tietämättänsä.
"Hiljaa!" Taasenkin vilkuivat silmät ympäri huonetta. "Niin, minä epäilen häntä."
"Ja pidätte kuitenkin hänet paikoillaan?"
"Se on varmempaa kuin päästää hänet menemään!"
"Mutta tuollainen elämä?"
"Se on helvetti!"
Hänen päänsä painui alas rinnalle; Ruotsin kirkon pää oli tällä hetkellä inhimillisen kurjuuden surullisin kuva. Hurskas munkki, joka seisoi hänen rinnallaan, tunsi syvintä sääliä.
"Jospa voisin tehdä jotakin hyväksenne!" sanoi hän.
Piispa kohotti äkkiä päänsä. "Taivuttakaa hänet ripille!" sanoi hän.
"En minä voi häntä pakottaa."