"Neljä päivää sitten vihittiin minut papiksi Vadstenan kirkossa ja seuraavana päivänä karkasin sieltä… Nyt ajetaan minua takaa, mutta ennen surmaan itseni, kuin palaan."
"Teidän täytyy tehdä minulle säällisesti selkoa."
"Mutta sillaikaa tunkeutuvat kenties vanginvartijani sisälle, he kytkevät minut kahleihin ja panevat kapulan suuhuni; mutta sanon teille, että sitä ennen syntyy verinen taistelu." — Ja nuori mies asettui puolustusasentoon.
"Olette sairas tai kärsitte nälkää; noudan teille vahvistavan juoman."
"Joka uuvuttaa minut pitkälliseen uneen? Luuletteko etten ymmärrä munkkien metkuja… Ah, te ette suinkaan ole parempi kuin kaikki muutkaan."
Johannes ihmetteli, oliko mies täydessä tajussaan, mutta nuoret kasvot kuvastivat niin katkeraa, niin rajatonta tuskaa, että hänen sydämensä täytti sääli, ja jos hän voi auttaa, tahtoi hän kernaasti, nyt kuten aina.
"Koettakaa nyt luottaa minuun", sanoi hän.
"Vannokaa, ettette jätä minua vainoojilleni."
"Lupaan sen."
"Vannokaa!"