"Mutta minun haluni paloi maailmalle, ja minä itkin sinä päivänä, jona minusta tehtiin messuteini."
"Ja siitä ette virkkanut mitään?"
"Kyllä, mutta isä Laurentius lohdutti minua sillä, että se menisi pian ohitse; viihdytyksekseni sain joka päivä kantaa muutamia lukukirjoja eräälle isistä, joka antoi opetusta mestari Eskilinpojan kauniille tyttärelle."
"No, silloin ymmärrän…"
"Ei voinut käydä toisin… Niin kauan kuin sain joka päivä nähdä
Kaarinan, en välittänyt mistään muusta, mutta sitten meni hän
Tukholmaan, eikä kestänyt kauan ennenkuin lähdin jälestä."
"Sen voin uskoa!"
"En saanut nähdä hänestä enempää kuin vilahduksen; hän antoi ryöstää itsensä pois pelastaakseen jalon rouva Kristina Gyllenstjernan."
"Ah!" sanoi Johannes ylen kiintyneenä asiaan. "Siitä olen jo kuullut!"
"Minä rupesin sotamieheksi linnanvartioväkeen, ollakseni varma luostariin nähden, ja Kristina rouvan suostumuksella lähdin sitten etsimään Kaarinaani."
"Löysittekö hänet?"