"Hänen armonsa luvalla pyydän, että tahdotte heti kutsua hänet tänne."
Abbedissa näytti joutuvan ymmälle, mutta kun arkkipiispa yhtyi pyyntöön, lähestyi hän hitaasti luostariovea.
"Luulen, että ryöstetty tyttö on täällä", kuiskasi Johannes piispalle.
Sama nunna, joka äsken oli näyttäytynyt, saapui uudestaan. Abbedissa neuvoi hänet Johanneksen puoleen.
"Haluan puhutella nuorta sisarta, jonka äsken veitte täältä", sanoi tämä.
"Sisar Eufemiaa! Ah, kunnianarvoisa isä, hänen laitansa on taasen hyvin huonosti."
"Onko hän sairas?"
"Hänen mielensä on vialla; silloin päästää hän kovia huutoja. Kunnianarvoisa rouva äiti tietää, mitä meidän kaikkien täytyy kärsiä hänen tähtensä."
Abbedissa kumarsi myöntävästi päätänsä, mutta Johannes ei enää uskonut ehdottomasti, vaan sanoi suurella varmuudella: "Viekää minut hänen luoksensa!"
Nyt luuli hän olevansa varma asiastaan; ikäänkuin miehen viisaus koskaan vetäisi vertoja naisen viekkaudelle; vanha Johannes oli ainoastaan alottelija siinä suuressa koulussa, missä opitaan kokemusta.