Kirsti rouvan jätettyä tyttärensä tarttui jokainen heistä innokkaasti työhönsä, mutta palvelijattaret eivät kuulleet sanaakaan heidän huuliltaan.
Hetken kuluttua valitti Ingeborg päänsärkyä; hänen täytyi mennä levolle.
Erika sanoi, että hänellä oli suuri halu lukea kaunis legenda pyhästä
Katarinasta; hän tiesi missä se oli ja lähti sitä etsimään.
Mutta kun Margareta jäi yksin, sanoi hän, että hän oli nähnyt unta, että hänen sitrastaan olivat kaikki kielet katkenneet, ja hänen täytyi heti katsoa, oliko todellakin laita niin.
Tänään pakenivat neitsyet toisiaan, nyt oli urkiskeleminen lopussa, jokainen tahtoi toimia yksikseen; ikäänkuin sattumalta oli heidän kohdattava maisteri; saattoihan heitäkin houkutella kaunis kuutamo, ja nyt heräsi jokaisen mielessä toivo, että hän oli maisterin rakkauden esine; mitä muuten olisi tuo kädenpuristus merkinnyt?
Maisteri oli asettunut tarkastelemaan paikkaan, mistä saattoi huomata linnan kolme uloskäytävää, ja jokaisesta näki hän tulevan nuorekkaan olennon, katsovan varovaisesti ympärilleen ja sitten rientävän pois, yhden puistoon, toisen linnan lehmuskäytävään, kolmas seisoi kauan epäröiden ja kiisi sitten kuin pelästynyt lintunen tornille päin, mihin pian katosi näkyvistä.
Kaikki kolme olivat kääriytyneet huntuihin; hänen oli siis mahdoton erottaa heitä toisistaan, mutta viimeksimainittu näytti hänestä enimmän muistuttavan Ingeborgia; hän oli pikimmin kaikkien katseiden katveessa ja hänen jälkeensä haukka suuntasi ajonsa.
Hän oli kuitenkin Erika parka, joka tuskin oli ehtinyt ulos portista ennenkuin katui rohkeuttaan ja melkein tietämättä mitä teki riensi torniin.
"Olen tehnyt suuren synnin", tuumi hän, "mutta pyydän madonnaa antamaan sen anteeksi".
Tuskin oli hän ajatellut ajatustaan loppuun, kun kuuli askelia portaissa.