"En unhota koskaan sitä iltaa, se oli leppoisa kesäilta, aurinko laski ihaninnaan; istuimme ylhäällä kannella, ja maailma näytti minusta niin kauniilta… Juhana herra piti kättäni omiensa välissä; hän puhui molemmista pojistaan ja toivomuksestaan, että voisin rakastaa jompaakumpaa heistä. 'Se riippuu kai hieman heidänkin mieltymyksestään!' huomautin minä nauraen. Hänen ehdotuksensa miellytti minua sillä kertaa paremmin kuin sitä ennen. 'He tulevat molemmat rakastumaan teihin', sanoi hän. 'Kuinkas silloin käy?' kysyin minä nauraen. Hän kalpeni ja sanoi: 'Puhun tuhmuuksia'. Sitten ei hän tahtonut puhua siitä sen enempää, mutta minua se ei miellyttänyt ja minä sanoin suoraan: 'Seuraan teitä hyvässä ja vilpittömässä tarkoituksessa, sillä uskon sen olevan Jumalan tahdon, ja sen täyttäminen on korkein haluni; mutta sitä vastoin vaadin, että annatte minulle koko luottamuksenne ettekä salaa mitään!'"
"Niin kertoi hän ensin omasta isästään, kuinka hän Engelbrektin murhan jälkeen oli aivan kuin poissa järjiltään; sitten kuinka hänen kuolemansa jälkeen kummitteli Göksholmassa; ovia temmattiin auki ja paiskattiin jälleen kiinni, ja siitä huoneesta, missä Maunu herra veti viimeisen henkäyksensä, kuului joka yö valitusta ja voihkintaa.
"Turhaan manattiin, turhaan pidettiin messuja vainajan sielun hyväksi, hän ei sittenkään näyttänyt löytävän rauhaa. Äitinsä käskystä lähti Juhana herra matkoille vierailun maihin; kun hän palasi kahden vuoden kuluttua, olivat hänen molemmat sisarensa naimisissa ja hänen äitinsä kehotti häntä innokkaasti etsimään emäntää; nyt oli Göksholmassa tyyntä ja hiljaista, hän saattoi hyvin tuoda sinne puolisonsa. Juhana herra oli jo nähnyt Ermegård rouvan nuoren tyttären ja syttynyt rakkaudesta häneen. He menivät naimisiin, ja hän vei nuoren vaimonsa Göksholmaan."
"Tämä synnytti hänelle jalon Åken!" puuttui Kristina kertomukseen.
"Samalla heitti hän henkensä."
"Juhana herran oma äiti taivutti hänet jättämään lapsensa kasvatettavaksi isoäidilleen. 'Lähetä hänet pois Göksholmasta,' sanoi hän. Sitten taivutti äiti hänet suruaan haiven taakseen vierailemaan molempien naitujen sisartensa luona, mutta näille kirjoitti äiti, että he koettaisivat saada hänet kiinnittämään sydämensä johonkin nuoreen ja kauniiseen neitsyeen. Se onnistui, ja ennenkuin vuosi oli lopussa vei hän Birgitta rouvan Göksholmaan. Vanha äiti oli siitä suunnattomasti iloissaan, ja nuori emäntä ja hän kiintyivät siinä määrin toisiinsa, että vanhus kuolinvuoteellaan kutsui niin miniänsä kuin poikansakin kuulemaan tunnustusta, jonka sanoi tahtovansa antaa."
"Sitä odotinkin", virkkoi Kristina.
"Hän tunnusti, että hän heti lähetettyään lapsen kotoa pois oli lähettänyt noutamaan vanhaa mustalaista, joka oli kuuluisa siitä, että osasi lukea tulevaisia asioita niin hyvin tähdistä kuin eläinten sisälmyksistäkin. Hän tuli ja eli erakkona kokonaisen kuukauden Göksholman läheisyydessä. Sillävälin jatkuivat kummittelut kuten ennenkin. Emäntä sanoi mustalaiselle sen, ja hieman epäröityään sanoi tämä olevansa valmis muuttamaan siihen huoneeseen, jossa Maunu herra oli kuollut ja joka siitä lähtien oli ollut aivan käyttämätönnä. Hän tahtoi jäädä sinne sisälle kahdeksaksi päiväksi, jollaikaa ei kukaan saanut astua sisään, ei vaikka hän itse huutaisi avaamaan. Kun aika oli kulunut, saisi emäntä yksin tulla hänen luokseen, ja silloin hän ilmaisisi siitä, mitä oli tutkistellut tietoonsa, niin paljon kuin olisi ii anelle sallittua."
"Olet niin kiihtynyt, Annaseni!" virkkoi Kristina.
"Kuulkaahan vielä. Vanha rouva sanoi, ettei kenenkään ihmisen tarvinnut tietää, mitä hän oli kuullut siellä sisällä, eikä hän tahtonut sitä ilmaistakaan. Määrätyn ajan kuluttua avasi hän oven kuolinhuoneeseen ja astui sisään. Mustalainen makasi lattialla pitkin pituuttaan, hän luuli äijän kuolleeksi, mutta hänen vaalinnastaan heräsi tämä uudestaan eloon, näytti kuitenkin vanhenneen kymmenisen vuotta. 'Kummittelu on lopussa', sanoi hän, 'tuomio on langetettu ja se on peruuttamaton!' — 'Sanokaa minulle se!' — 'Suku on sammuva, kuoleva sukupuuttoon!' — 'Mutta lapseni?' — 'Kuolevat ilman jälkeläisiä ja voimatta sovittaa vihastunutta heimohenkeä.' — 'Voiko sitä kukaan?' — 'Puhdas, viaton neitsyt voi tehdä sen.' — 'Millä keinoin?' — 'Velka on isänmaalle ja sille se on maksettavakin?' — 'Miten?' — 'Rakkaudella ja uhraavaisuudella!' — 'Kuka, kuka on sen tekevä?' — 'Eikö Jumala nähnyt edeltäpäin Abrahamin polttouhria? Minäkin olen nyt sidottu teihin, ja muuan sukuni jälkeläinen on valitulle osoittava oikean tien. Riippuu hänestä itsestään, tahtooko hän sitä vaeltaa.' — 'Mikä on saava hänet siihen?' — 'Kutsumus, joka tulee yksin Jumalalta. Tapaukset ovat sidotut yhteen, kuten A. ja B toisiinsa, tahto määrää teon."
"A ja B?" kysyi Kristina hämmästyneenä.