"Olen!"
"Mutta sydämesi, Annaseni?"
"Täytyy ensin oppia tottelemaan."
"Tottelevaisuutta se vaatiikin!"
"Olen jättänyt kohtaloni Jumalan käsiin", vastasi tyttö, ja hurskas katse kohosi kohden kirkasta maaliskuun taivasta. "Hän auttaa minua nyt kuten aina."
"Jääthän luokseni?"
Vastauksen sijaan otti Anna kirjeen taskustaan, se oli Gunillalta ja sisälsi hänen toivomuksensa, että rakas tytär kevätlaineiden mukana palaisi hänen luoksensa. "Luulen muuten, että kesä on minulle päiväpaisteeton", kirjoitti hän.
"Anna minun määrätä", sanoi Kristina. "Tahdon taivuttaa Gunilla rouvan tulemaan tänne."
"Sitä ei hän tee! Noudattaakseni hänen toivomustaan täytyisi minun palata."
"Kosijasi seuraavat mukana."