"Omansa nyt on kullakin, omani on jo mullakin. Hei, pikku kulta, hei, ei erota me, ei!"
Oli tavallista, että ne nuoret, joiden luultiin pitävän toisistaan, nokkelasti vietiin yksiin, ja sanottiinpa, että tämä leikki oli vienyt monet vakavaan liittoon.
Lieneekö sen saanut Annan nokkeluus vai onneton kohtalo aikaan, mutta kumpikaan rakastuneista ritareista ei ollut onnistunut saamaan kiinni nuorta neitsyttä, ja he katsoivat molemmat kateellisina siihen nuorukaiseen, jonka käsivarrella hän karkeloi kautta salin laulaen:
"Hei, pikku kulta, hei,
ei erota me, ei!"
Tanssin päätyttyä riensi Maunu herra hänen luoksensa. "On väärin, että täytyy valita sokkona", sanoi hän, "kun sydän näyttää oikein."
"Ikäänkuin ei sekin voisi pettyä."
"Toiveissaan?… Se on totta."
"Tarkoitin uskossaan!"
"Voisitteko pettää itsenne?"
"Pyhä Jumalan äiti minua auttakoon, etten koskaan tekisi muita lupauksia kuin mitä voin pitää."