"Kuiva viisaus niin nuorilta huulilta."
"Tehkää se ilolla ja se on oleva teille kylliksi."
"Ette voi aavistaa, neitsyt, kuinka raskaasti suru on minua painanut; olen, kuten sanottu, täyttänyt velvollisuuteni niin pitkälle kuin olen voinut enkä pyytänyt eläviltä enempää kuin… haudan. Silloin sain nähdä teidät, ja elämä muuttui ikäänkuin päivän valaisemaksi, tunsin itseni jälleen ja toiveet heräsivät kevään kukoistuksen keralla… Kun te menette, on elämä käyvä yhtä synkäksi ja talviseksi kuin ennenkin."
"Mutta minä en menekään!" huudahti Anna kärsimättömästi salatakseen liikutustaan.
"Kuinka, jäättekö tänne?" Åke tarttui hänen käteensä ja katsoi häntä tutkivasti silmiin.
"Se ei ilahuta teitä?"
"Oi, onnellinen veljeni!"
"Tahdon olla hänelle ja teille uskollinen ystävä ja sisar ja pitää sen rakkaimpana, joka iloisimmin mielin käy kieltäymyksen raskasta tietä."
"Mikä on tarkoituksenne?"
"Sen kyllä tulevaisuudessa ymmärrätte; siihen mennessä täytyy teidän ainoastaan luottaa minuun… ja olla rauhallinen!"