"Oi, Anna, Anna!"
"Olette minun rakas veljeni, ainoa uskottuni!"
"Ja Maunu?"
"On myöskin sydäntäni lähellä!"
"Kumpi on lähempänä?"
Äänessä oli jotakin tuskallista; Anna ei uskaltanut vastata: "Sinä!"… Mutta varmaankin oli hänen katseensa täytynyt ilmaista salaisuuden, sillä Åken silmistä pilkahti ikäänkuin ilon säde, ja kun hän riensi pois nuoren neitsytparven luo, poistui Åke huoneesta taivaan autuutta uhkuvin sydämin. Oli kyllin siinä, että Anna rakasti häntä, hän ei tarvinnut sillä hetkellä mitään enempää.
Mutta vielä samana iltana sanoi Juhana herra Annalle: "Olette neuvonut Maunun luokseni, kaunis neitsyt; saanko vastata puolestanne?"
"Kun aika tulee!"
"Ja milloin se tulee?"
"Kun olen täyttänyt seitsemäntoista vuotta!"