* * * * *
Aivan Pohjoisportin vieressä oli jokseenkin suuri talo, pääty kadulle päin kuten tavallisesti. Tämä oli koristettu kaikenlaisilla pikku koristeilla ja suurilla ja pienillä ikkunoilla. Tohtori Nikolaus Ryting, joka oli kuningas Kaarle Knuutinpojan kansleri, oli itse ollut rakennusmestarina ja sitten muutaman vanhan palvelijan kera asunut talossa. Hänen kuolemansa jälkeen oli talo seissut asumatonna useita vuosia; väitettiin, että kansleri rakasti niin suuresti entistä maallista kotiaan, ettei tahtonut sitä jättää edes kuoltuaankaan, ja sentähden jälkeläiset jättivät sen häiritsemättömästi hänen haltuunsa.
Luultavasti kyllästyi hän lopulta taloon ja muutti sieltä pois; hänestä herettiin puhumasta, ja ne jotka vilkaisivat talon päätyyn viidennentoista sataluvun alussa, eivät tienneet tohtori Nikolaus Rytingistä mitään muuta kuin mitä olivat kuulleet isoäidiltään, jotka olivat olleet nuoria vuosien 1430 ja 1450 välillä.
Sentähden ei herättänytkään mitään erityistä huomiota, kun portti eräänä päivänä 1512 avattiin; suuret puuluukut otettiin pois, aukot varustettiin kehyksillä ja lasiruuduilla, joita tosin vielä pidettiin ylellisyytenä, mutta jotka alkoivat kuitenkin olla jotensakin tavallisia varakkaamman väen asunnoissa.
Talo pantiin asuttavaan kuntoon, mutta kuka sen teki tai kuka omistaja oli, siitä eivät uteliaat voineet saada mitään tietoa. Jokainen, jolta kysyttiin, vastasi: "En tiedä", ja siihen täytyi toistaiseksi tyytyä.
Mutta nyt tapahtui merkillisin kaikista: juuri kun odotettiin nähtävän uusien asukkaiden tulo, sulettiin ja salvattiin talo uudestaan ja se oli yhtä hiljainen kuin ennenkin.
Aamulla anivarhain eräänä heinäkuun päivänä 1513, juuri kun kello löi yksi pyhän Klaran kappelissa, avasi tohtorin talon pienen portin muuan vieras henkilö, joka otti avaimen ja sulki portin sisäpuolelta. Sen jälkeen meni hän ylös taloon, avasi ne luukut, jotka antoivat pihaan päin, mutta ei ainoatakaan kadunpuolista ikkunaa. Sen sijaan ripusti hän suuret hevosenloimet niiden eteen, mutisten partaansa uusista tavoista, jotka ovat Jumalalle kauhistus.
Suuri huone, joka oli pihan puolella, puhdistettiin lopuksi tomusta ja hämähäkin verkoista, ja sen jälkeen ladottiin pöydälle suuri joukko pikareita.
Mies sytytti sitten lampun, jonka oli tuonut mukanaan, avasi pienen luukun ja valaisi varovaisesti eteensä ennenkuin lähti alas.
Kun hän nousi ylös jälleen, retuutti hän mukanaan suurta koria, täynnänsä savipulloja. Kaksi kertaa palasi hän noutaen samanlaisen taakan. Lattia-aukko sulettiin huolellisesti ja lamppu sammutettiin.