"Tietäisivätpä tästä tuolla ulkona!" sanoi hän silmäillen halukkaasti tuomiaan pöytäkoristeita… Hän epäröi hieman ja tarttui sen jälkeen muutamaan savipulloista, joka heti katosi hänen väljän vaippansa peittoon; sen jälkeen hän riensi pois.
Kello mahtoi olla jo kuuden paikkeilla aamulla ja jokusia kulkijoita näkyi kadulla. Lauta-aidan pienestä raosta tähysteli mies, milloin tie oli avoin; silloin riensi hän kadulle, sulki portin jälkeensä ja oli tuossa tuokiossa kadonnut näkyvistä.
Kukaan ei ollut häntä huomannut eikä kukaan tiennyt, mitä oli tapahtunut.
Saman päivän illalla avasi sama mies portin uudestaan, mutta nyt ei hän sitä sulkenut, vaan asettui itse vahtiin. Vähitellen tuli useampia miehiä, jotka jupisivat sanasen hänen korvaansa ja pääsivät sen jälkeen heti sisään. Kaikki nämä olivat kääriytyneet vaippoihin ja hatut olivat vedetyt aivan korviin, niin että oli mahdoton heitä tuntea. Hetken kuluttua täytyi luvun olla täysi, sillä mies sulki portin ulkopuolella töllistelevän ja ihmettelevän joukon nenän edessä.
Sen jälkeen riensi hän ylös saliin.
Se oli nyt ilman hänen hommaansa hyvin valaistu. Jokainen vieras oli tuonut mukanaan paksun vahakynttilän ja pannut sen palamaan eteensä savipullon suuhun; se sai siis käydä myös korkista.
Mieliala alusta alkaen oli sangen vilkas, otettiin pois korkit ja täytettiin pikarit, juotiin ja kilistettiin ja kiitettiin vaahtoavaa juomaa. Mutta kun oli siten jatkettu hetkinen, vaati muuan vieraista puhevuoroa.
"Tiedätte, jalot herrat", sanoi hän, "missä tarkoituksessa olemme tänne kokoontuneet!"
"Tiedämme, tiedämme!" huusivat kaikki.
"Uudistakaamme kaikki lupauksemme!" Hän ojensi ylös oikean käsivartensa. "Uhraamme hengen ja veren isänmaalle!"