"Sinne en kai tule."
"Luulin Sten herran sinua kutsuneen?"
"Työni suoritettuani odottaa hän minua."
"Sinulla on siis toinenkin homma käsillä?"
"Niin, ja se on tuskin alkanut."
Esbjörnin rehellisillä kasvoilla kuvastui huolestumisen ilme, kun hän sanoi jäähyväiset ja lähti.
Hän oli luvannut Sten herralle ja Kristina rouvalle, ettei tule kotiin ennenkuin on saanut joitakin tietoja Kaarinasta, ja kaikki hänen etsiskelynsä olivat tähän asti olleet turhat; nyt tahtoi hän lähteä Sten Sture vanhemman perustamaan Mariefredin luostariin, joka oli myös kaksoisluostari, eikä siis ollut mahdotonta, että Kaarina oli viety sinne.
Kun hän satuloi hevostaan, hirnui tämä tyytyväisyydestä. Esbjörn taputti sitä lautasille. "Toivoisin sinun tietävän oikean tien", sanoi hän. "Minä en sitä totisesti tiedä."
Kun hän oli tullut kaupunginportin ulkopuolelle, antoi hän melkein tietämättään hevosen mennä mihin tahtoi, sillävälin vaipui hän itse ajatuksiin… Outi ei voinut olla tuppautumatta hänen mieleensä; kieltämättä oli hän ollut mielissään, kun häntä pidettiin parhaimpana niistä monista, jotka tyttöä ihastelivat, ja mieleen hänestä oli, kun hänellä oli jotakin sanottavaa niin kauniiseen tyttöön nähden… Oli aivan kuin hänen elämänsä olisi saanut jonkin arvon, merkityksen, mitä sillä ei ennen ollut.
Ja sitten hän myi hänet!