Mutta kun he tahtoivat ottaa häneltä jäähyväiset, torjui hän heidät halveksien luotaan, ainoastaan isä Johannekselle soi hän kitsaan tervehdyksen.
"Kunnianarvoisa äiti!" sanoi Esbjörn. "Vielä on yksi jälellä; että seuraatte arkkipiispan asiamiestä portille."
Tähänkin täytyi abbedissan mukaantua, ja vapautetuille oli vihdoinkin ilo kuulla salvat työnnettävän eteen sisäpuolelta ja olla itse ulkona Jumalan vapaassa luonnossa. Oli ihana syyspäivä, linnut lauloivat, kellastuneet lehdet karkeloivat maassa ympäri, mutta monia tuhansia keltaisia, punaisia ja vihreitä oli vielä puissa jälellä, ja auringonsäteet leikkivät niillä ja hyväilivät niitä. Kaikki pensaat peitti kevyt hämähäkin harso, miljoonain miljoonia pikku tähtiä välkkyi niissä ja myriaadit siipiäiset muodostivat ikäänkuin päiväntien ilmassa.
Kaarinan valtasi niin syvä ilo, että hän lankesi polvilleen, pani rukoillen kätensä ristiin ja huudahti: "Oi, Jumala, kuinka maailma on kaunis!"
"Älkää sitä vain sanoko täällä luostarin läheisyydessä", vastasi
Esbjörn, nostaen hänet vahvoille käsivarsilleen ja juosten metsään.
Toiset seurasivat läähättäen jälestä, ihmetellen, mihin hän aikoi suunnata matkansa.
Kun he olivat tulleet pieneen metsäntylvään kappaleen matkan päähän tiestä, laski Esbjörn kantamuksensa maahan. "Levätkää nyt", sanoi hän, "minä pidän vartiota."
Isä Johannes istuutui molempain naisten väliin, hän kertoi Kaarinalle kaiken, mitä tiesi Pentistä. Oliko Esbjörn myöhemmin kuullut hänestä jotakin, ei hän tiennyt.
Elsa muori kertoi hädästään rakkaan lapsensa tähden, kuinka se oli hänet ajanut etsimään ja kuinka hän vihdoin oli tullut Skohon. Vasta tultuaan vakuutetuksi, että Kaarina oli siellä, oli hän ilmoittautunut abbedissalle ja pyytänyt saada takaisin tyttärensä. Tämä oli vastannut, että hänen piti joka päivä kiittää Jumalaa siitä, että hänen tyttärensä oli niin hyvässä tallessa, sillä suuria vaaroja oli uhkaamassa, ja kun Johannes ja Esbjörn saapuivat luostariin ilmoitettiin heidät heti herra Kaarle Alfinpojan läheteiksi, ja abbedissa sanoi, ettei hän päästäisi koskaan Kaarinaa luostarista ennenkuin nämä miehet olivat poissa.
Hetken kuluttua tuli Esbjörn takaisin tyytyväisesti myhäillen. "Nyt on vaara vältetty", sanoi hän. "Onko sitten ollut vaara tarjolla?"