* * * * *
Kun linnanpäällikkö seurueineen saapui Vadstenaan ja heti sen jälkeen kysyi luostarista poikaansa, sai hän hämmentyneen, välttelevän vastauksen, ettei oikein tietty, oliko ritari vielä siellä.
Hänen täytyi hetken aikaa odottaa ruokasalissa, ja kun konfessori vihdoin tuli, sanoi hän, että veli Laurentius, joka oli ritarin uskottu ystävä, ei tällä haavaa ollut kotona, ja hänen ollessaan poissa ei kukaan saanut jaloa herraa häiritä hänen opinnoissaan.
"Ette näytä tietävän, kuka olen", sanoi Juhana Maununpoika ylväästi.
"Seuratkaa minua heti poikani luo!"
"Se on melkein mahdotonta", vastasi konfessori hämillään.
"Minulla on mukanani kaksikymmentä miestä ja murtaudun sisälle!"
"Jalo herra!"
"Menkää edeltä!"
Käsky täytettiin; muuta keinoa ei ollut.
Kun ritari astui kammioon, jota lepattava lampunvalo heikosti valaisi, ja näki poikansa innokkaasti kirjoittavan, kiinnittämättä huomiota tulijoihin, näki kuihtuneet kasvot ja hivuttavan punan niillä, silloin puuskahti hän tuskallisella isänhellyydellä: