Aikoja sitten unhottuneet muistot palasivat Juhana Maununpojan sieluun… Hän otti nopeasti paperin toisensa jälkeen, useita näistä lauseista oli hän muinoin kuullut onnettoman isänsä hokevan. Hän oli kuullut myös huoneesta Vadstenan luostarissa, jonka seinille tämä oli kirjoittanut sekavia ajatuksiaan.
Hän muisti, että kohta hänen isänsä kuoltua oli Vadstenan luostari tarjonnut leskelle kopion, mutta vaatinut niin suuren palkkion, että siitä oli täytynyt luopua. Sittemmin oli tehty tarjous Tanskaan… Kenties oli se hyväksytty, kenties ei ollut löydetty ketään, joka olisi ottanut työn tehdäkseen, ja niin oli siihen saatu hänen poikansa… ja mielipuolisuus tuli luultavasti olemaan hänen palkkansa!
Tässä vaadittiin nopeaa toimintaa, mutta suurta varovaisuutta.
"Rakas poikani, tulen sinua noutamaan."
"Tarvitsen vielä neljä vuotta, isä — ennen en voi tulla… Älä häiritse minua!" Ja taasenkin kiiti kynä paperilla ikäänkuin täytyisi hukattu aika voittaa takaisin.
Ritari seisoi neuvotonna. Hän näki, millä huolellisella tarkkuudella Åke pani kirjoitetut paperit kasaan; oli kuin ne olisivat olleet puolet hänen sielustaan.
Konfessori astui uudestaan sisään, hän kysyi, oliko ritari tutustunut merkilliseen työhön.
"Olen", vastasi hän. "Ja aion viipyä muutamia päiviä kaupungissa tutustuakseni siihen edelleen."
Tämä ei näyttänyt olevan konfessorin mieleen, mutta hän ei uskaltanut virkkaa mitään.
Kun Esbjörn oli kertonut ritarille, että hänen poikansa oli Vadstenassa, oli hän lisännyt: "Jos tarvitsette neuvoa tai apua, niin etsikää käsiinne seppämestari Eskil Eliaanpoika, hänen tyttärensä voi olla teille suureksi hyödyksi."