"Miksi tulette sitten tänne?"
Konfessori heitti pikaisen katseen ritariin; tämä oli kenties ollut sangen avomielinen, kenties kerskaillenkin puhunut muinaisista päivistä, mutta uhmaileva kysymys loukkasi häntä ja hän vastasi siihen rohkeasti samalla tavalla:
"Juuri sentähden!"
Vaikka Märetakin tunsi iskun, ei kuitenkaan kukaan voinut lukea sitä hänen marmorimaisista kasvoistaan. Ainoastaan hieman ylvähtävämmin kuin tavallisesti hän vastasi: "Teille ei näytä olevan tunnettua, että minulla on täällä määräämisoikeus!"
Erik herra huomasi poikenneensa väärälle tielle ja lisäsi pehmeällä ja alistuvalla äänellä:
"Rohkenin toivoa, ettei minua ole kokonaan unhotettu!"
Märeta näki neljä silmää kiinnitettynä itseensä, mutta hän vastasi yhtä tyynesti kuin ennenkin: "Mikä on nykyisyyden jälkipuolella, sitä ei ole minulle olemassa… se on aikoja sitten ja ainaiseksi unhotettu!"
Ritari karahti punaiseksi. Hän sammalsi muutamia epäselviä ja ajatuksettomia sanoja.
Konfessori katsoi täytyvän tulla hänelle avuksi ja virkkoi sentähden: "Kunnianarvoisa abbedissamme tulee varmaan osanotolla kuuntelemaan teitä, herra ritari; isänmaan asia on myös meidän."
"Puhukaa esteettömästi!" lisäsi abbedissa.