Ritari kertoi Arbogan kokouksesta, jossa herra Erik Trolle oli valittu valtionhoitajaksi, hän lisäsi myös, että Sten Svantenpoika, saatuaan turvakirjan, lopulta oli saapunut ja saanut viimeiseksi kaikista merkitä nimensä sen valtakirjan alle, joka lähetetään hengellisille ja maallisille herroille, joiden oli mentävä Halmstadissa Tanskan kuninkaiden lähettiläiden kanssa pidettävään kokoukseen.
"Milloin se pidetään?" kysyi konfessori.
"Helmikuussa, mutta se ei kuten tavallisesti vie mihinkään, ei ainakaan tärkeimmässä suhteessa: se ei tule vaikuttamaan mitään vaaliin."
"Eikö se ole jo ratkaistu?"
"Valtakunnan ylhäisimpäin miesten puolelta, jalo rouva, mutta ei kansan, joka, Jumala paratkoon, on saanut vallan, mikä uhkaa syöstä maan ajalliseen ja iankaikkiseen perikatoon."
"Totta on", huokasi konfessori, "että kunnioitus kirkkoa ja sen palvelijoita kohtaan on viime aikoina kärsinyt suurta vauriota, ja juuri penseitä ja välinpitämättömiä herättääkseen arkkipiispa uskollisten kanssa kaikin voimin harrastaa uusien pyhimysten julistamista."
"Sellaisen täytyy saavuttaa kannatusta!"
"Omin varoin emme voi mitään. Hurskas rouva äitimme on erittäinkin harrastanut Skenningen siunatun sisar Ingridin pyhäksijulistusta, mutta tuo suuri summa, kahdeksan tuhatta tukaattia…"
"Sen voin minä hankkia", sanoi ritari.
Märeta ei voinut olla hätkähtämättä, mutta hän huomasi myös, että konfessorin hämmästys oli teeskennelty, tämä tiesi asiasta jo ennen ja oli siis sovittu hänen yllättämisestään.