"Niin, luostarivankilaan."
"Kuinka kauaksi?"
"Viikoksi."
"Se on liian vähän."
"Siinä on kylliksi."
"Saanko ilmoittaa tahtonne konfessorille?"
"Ei, tahdon tehdä sen itse."
Kaarina, joka sillävälin oli levännyt polvillaan Märetan edessä, kohotti nyt itkien kasvonsa häntä kohden. "Minäkin olen rikkonut", valitti hän.
"Miksi tulit sisään."
"Kuulin kiihkeitä ääniä ja kellonkilinän… pelkäsin, että jokin vaara uhkasi teitä…"