"Tätä en ymmärrä", sanoi hän ja poistui lukeakseen sen rauhassa.
Mutta muutamia tunteja myöhemmin palasi hän ja kysyi, tahtoiko hänen armonsa ottaa hänet vastaan.
"Nykyään ei minua enää estä mikään!" vastasi tämä surumielisesti hymyillen.
Mutta Johanneksen kasvot loistivat ilosta.
"Niin onnellisena en ole nähnyt sinua koskaan ennen, rakas ystävä, mitä on tapahtunut?"
"Jumala on kuullut palvelijansa rukouksen!"
"Kirje, jonka sait?"
"Ilmoittaa minulle siitä!" Ja nyt kertoi hän karanneesta vadstenalaisveljestä, joka kävi hänen puheillaan hänen armonsa luona, jota hän neuvoi pakenemaan vieraille maille ja josta hän sittemmin ei ollut kuullut vähintäkään. "Luulin, että hän oli kuollut tai vankilassa", lisäsi Johannes.
"Mutta nyt kirjoittaa hän minulle ja kysyy, olenko löytänyt hänen rakkaan Kaarinansa, jota hän sanoo ajattelevansa öin ja päivin."
"Pappi!"