"Niin, se näyttää oudolta!"
"Missä hän oleskelee?"
"Zürichissä, yhdessä Zwinglin kanssa. Hän kirjoittaa, että vasta tältä mieheltä on hän oppinut ymmärryksellä lukemaan Jumalan pyhää sanaa. Hän kertoo laajasti hänen opistaan, joka ei kuulu paljoakaan eroavan tohtori Martti Lutherin opista. Luenko?"
"Kuulen mielelläni."
Johannes luki uskonvoimaa uhkuvan kirjeen. Se päättyi näin:
"Lopuksi täytyy minun kertoa teille, että Octenbachin nunnat Zürichissä ovat anoneet neuvostolta vapautumista luostarilupauksestaan. Hallitus, joka luuli, että he kaipasivat mukavampaa elämää, hyväksyi monia vapauksia, jotka luostarisäännöt olivat tähän asti kieltäneet. Mutta he vastasivat, etteivät he pyytäneet mitään myönnytyksiä ruumiilleen; heidän sieluilleen oli tultava avuksi ja kevennettävä heidän omiatuntojaan, Jumalan laupeuden tähden oli heitä pidettävä viattomina vankeina ja vapautettava heidät.
Olen tämän johdosta puhunut Zwinglin kanssa avioliitosta, ja hän on sanonut, ettei missään paikassa pyhiä kirjoja ole pappeja kielletty menemästä naimisiin, ja läsnäolollaan Kaanaan häissä on Kristus pyhittänyt ja vahvistanut jokaisen sellaisen liiton.
En voi kirjoittaa teille, kunnianarvoisa isä, mitä silloin tunsin. Jos Zwingli menee naimisiin, voin minäkin tehdä sen. Olen tosin karkoitettuna isänmaastani, mutta olen varma, että Kaarina tahtoo tulla tänne luokseni.
Kautta kaiken, mikä teille on rakasta, rukoilen, että tahdotte antaa minulle tietoja hänestä; riutuuko hän vielä luostarissa? Huntua ei hän kuitenkaan ole vielä ottanut, sen hän lupasi, ja olen varma, ettei hän petä sanaansa. Sanokaa hänelle tuhannet terveiset ja ottakaa itse vastaan nöyrät terveiseni.
Teille kiitollinen ja kuuliainen Pentti Pentinpoika.