Eräänä päivänä tuli muuan nuori talonpoikaistyttö taluttaen vanhaa, sokeaa isäänsä; hän polvistui ihmeidentekijän eteen ja pyysi, että hänen isänsä saisi näkönsä jälleen.
Tezel oli katsovinaan sairaan silmiin, mutta hän katsoi kuitenkin enemmän kauniiseen neitoon.
"Isälläsi ei ole uskoa", sanoi hän.
"Tiedän vain, että hän on sokea", vastasi tyttö itkien, "eikä hän voi enää tehdä työtä."
"Enkö tiennyt, ettei hän voi mitään!" jupisi sokea kääntyen lähteäkseen.
"Tahdon todistaa sinulle vastakohdan hurskaan tyttäresi tähden", vastasi Tezel. "Kautta Marian, tulkoon hän luostariin, ja minä annan avun hänen sairaalle isälleen; ja huomenna tähän aikaan on hän itse ilmoittava teille, kuinka ukon on käynyt."
Kuka ihmettelee, vaikka seuraavana päivänä kansanjoukko oli vieläkin taajempi. Tezel ja hänen apurinsa saapuivat, he tekivät ihmeitään kuten tavallisesti, mutta siihen ei kiinnitetty niin suurta huomiota. Kaikki odottivat tyttöä.
"Tuolla hän tulee!" huusivat useat.
Tezel ei kohottanut päätänsä; hän sanoi vain hymähtäen: "Epäilijät!"
Tyttö lähestyi vitkaan, hänen silmänsä olivat itkusta turvonneet ja hän katsoi alas maahan.