"Aivan yksin!"
"Jos tahdot minut isäksesi, niin pane kätesi käteeni!" sanoi ihmeidentekijä lempeästi.
Tyttö teki kuten hän käski, mutta palava puna lehahti hänen poskilleen.
"Mene, hautaa isäsi ja valmistaudu sitten seuraamaan minua milloin käsken."
Tyttö suuteli hänen kättään ja riensi pois.
Kuka uskalsi nyt epäillä pyhän miehen voimaa. Eikö Jumala itse ollut rangaissut epäilijää kuolemalla!
Mutta sillaikaa kuin suurin osa väestöstä antautui yhä yltyvään jumaloimiseen, kuiskailtiin hiljaisuudessa inhottavista irstailuista ja juomingeista luostarissa; nuori tyttökin olisi voinut niistä kertoa yhtä ja toista, jollei vala olisi sitonut hänen kieltänsä.
Mutta suurinkin kuuluisuus saattaa aikaa voittaen muuttua vastakohdakseen. Vähitellen näyttäytyi, ettei kaikilla niillä luuvaloisilla, jotka Tezel oli parantanut, ollut niitä vammoja, joita he valittivat, ja muutamat tunnustivat, että heidät oli ostettu olemaan rujoina ja rampoina. Alussa eivät monet tahtoneet uskoa moiseen, mutta ne kävivät yhä useammiksi.
Mutta vielä ei Tezel ollut kylliksi nylkenyt kaupunkia ja sen ympäristöä, hän katsoi olevan enemmänkin otettavaa ja tahtoi sentähden viipyä jonkun aikaa.
Luostari, missä hän oleskeli, oli joutunut hänen tähtensä huonoon maineeseen, sanoivat abbotti ja munkit. Hän sanoi, ettei sillä ollut parempaa mainetta ennestäänkään; mutta koska nyt sen arvo oli pienempi kuin naapuriluostarin, joka oli voittanut monia ystäviä ja kannattajia ankaralla kartusiaanisella suunnallaan, niin tahtoi hän auttaa sistersiinejä lyömään vaaralliset naapurinsa laudalta.