"Olkaa varma, että meitä tähystelevät silmät kaikista nurkista ja loukoista", sanoi Esbjörn. "Tunnen vanhastaan munkkien ja pirujen juonet."
Niin jätti hän heidät, ja Kaarina riensi järjestämään majoittumistaan pukuhuoneeseen.
"Mitä sinä aiot siellä askarrella?" kysyi Kristina rouva osanottavasti.
"Luen Pentin rakasta kirjettä", vastasi hän.
"Aiotko vastata siihen?"
"Se ei ole minulle."
"Etkö luule, että se ilahuttaisi häntä?"
"Kyllä, mutta hän on pappi, ja minä luulen, että hänen ajatuksensa ovat syntisiä."
Tällöin vierivät kyyneleet poskia pitkin, ja nähtyään, ettei voinut niitä pidättää, pani hän molemmat kätensä silmilleen ja itki hiljaa.
Kristina veti hänet syliinsä ja kuiskasi: "Puhdas ja viaton rakkaus ei voi olla Jumalalle epämieluinen, ja olen varma siitä, että jos Pentin kirje olisi sisältänyt jotakin paheksuttavaa, ei isä Johannes olisi lähettänyt sitä sinulle."