Kaarina katsoi Kristinan silmiin aivan kuin olisi nähnyt avoimen taivaan.
"Tulihan sekin ajatus mieleeni", sanoi hän, "mutta olen luullut, että se oli kiusaus."
"Olen puhunut siitä Sten herran kanssa, kaikkina aikoina ei ole ollut kielletty pappien meno naimisiin."
"Ja nyt hän luulee…"
"Että kielto voidaan lakkauttaa; sillä Jumalan laissa ei sitä ole säädetty."
Kaarina painoi käsiään rintaansa vasten, hän luuli sen pakahtuvan ilosta. "Nyt tiedän, mitä kirjoitan hänelle", sanoi hän. "Jos hän on varma siitä, ettei se ole synti, tahdon mielelläni tulla hänen vaimokseen; jollei, tiedän, että pääsemme taivaassa yhteen, sillä täällä maan päällä en tahdo kuulua kenellekään muulle kuin hänelle."
Ja niin otti kaunis Kaarina pukukammion haltuunsa, ja joka kerta, kun Kristina tuli sinne sisälle, näytti hänestä kuin koko huone olisi ollut täynnä auringon valoa, niin säteilivät Kaarinan kauniit silmät.
Mutta seuraavana päivänä ilmoitettiin paavin lähettiläs Angelus Arcimboldus, hän tuli sanomaan jäähyväisiä ja pyysi, että hänet otettaisiin heti vastaan.
Kristina oli valmistunut ja otti hänet vastaan juhlasalissa rouviensa ja neitsyttensä ympäröimänä.
Tämä näytti olevan vastoin hänen laskujaan, mutta kauan ei hän ollut ymmällä, ja tavallisella rohkeudellaan virkkoi hän kaikkien kuullen vaikkakin kääntyneenä Kristinaan: