"Tiedättekös, jalo rouva, että tällä hetkellä luulen olevani siirtynyt etelään!"
"En ymmärrä syytä siihen."
"Olette itse auringonkukka, ansiokas nostettavaksi keisarin povelle, ja täällä kaikkinaisia kukkia, joita ansaitsee tavoitella ja voittaa."
"Ne viihtyvät parhaiten siinä maaperässä, joka ne on kasvattanut."
"Kuitenkin kaipaan yhtä, ja sanon sen suoraan, kauneinta kaikista.
Miksi ette ole hänen sallinut tulla näkyviini, ei kai pelosta?"
"Minkä pelosta?" kysyi Kristina kummissaan.
"En tahdo lausua sellaista, mikä olisi minulle aivan liian imartelevaa."
Harmin puna lehahti Kristinan poskille, mutta hän hillitsi itsensä.
"En voikaan jättää teitä siihen uskoon. Kaarina ei ole enää täällä."
"Sitten pyydän, että lähetätte häntä noutamaan."