"Mitä varten?" kysäisi loukattu nainen ja katsoi hävytöntä terävästi silmiin.
"Hänelle on aiottu suuri ja suunnaton armo: teillä ei ole mitään aihetta estää häntä saamasta sitä!" huudahti kiihottunut lähettiläs.
"Hänen on silloin saatava jonkun toisen kautta, eikä minun, sillä kuten olen jo sanonut teidän armollenne, ette voi tavata häntä täällä."
Ääni oli niin tyyni, sanat niin päättäväiset, ettei mies voinut toivoakaan saavansa häntä taipumaan.
Mutta himo oli valtavampi kuin hänen ymmärryksensä. "Miksi tahdotte häntä estää!" huudahti hän. "Ettekö tiedä, että minun valtani on rajaton, voin korottaa hänet pyhimykseksi ja voin vaivuttaa hänet tomuun. Minulle, aneiden jakajalle, ei ole olemassa mitään syntiä; vaikkapa olisin vietellyt itsensä pyhän neitsyt Marian, saisin sen kyllä anteeksi!"
Kristina oli noussut ja koko hänen naisseuransa hänen mukanaan. Inho ja syvä paheksuminen oli luettavana kaikkien heidän kasvoillaan.
"Olen jo sanonut teille, ettei hän ole täällä tavattavissa!" virkkoi syvästi loukattu nainen. "Ja toivon teille muuten onnellista matkaa."
Kumartaen poistui hän koko hovinsa keralla.
Arcimboldus luultavasti katui äkkipikaisuudessa päästämäänsä lausetta ja käsitti menneensä liian pitkälle, mutta siltä ei hän aikonut luopua toiveistaan, kaunis tyttö oli tuleva hänen omakseen, maksoi mitä maksoi; vastustus vain kiihotti häntä, ja hän oli kyllä löytävä keinoja.
Mutta kun Kristina rouva oli yksin rouviensa ja neitsyttensä kanssa, virkkoi hän: