Kristina tuijotti hämmästyneenä häneen. "Rouva Kirsti Gyllenstjerna!" huudahti hän.
"Miksi et käänny pois minusta. Sellaiseen olen nyttemmin tottunut."
"Rakkahin sukulainen… yllätys… odotin niin vähän näkeväni teidät… uskokaa, että sydämeni vuotaa verta ajatellessani suruja, joita olette saanut kestää. Tuletteko tapaamaan herraanne?"
"Sitäkin varten!"
"Menen heti kutsumaan Sten herraa."
"Ei vielä, tarvitsen hieman toipua."
"Sallikaa minun sitten ottaa teidät hoitooni. Levätkää muutamia tunteja vuoteella tuolla sisällä, se on vahvistava teitä keskusteluun valtionhoitajan kanssa. Jos tahdotte, voidaan se jättää huomiseen."
Ja hän vei hänet naisparvelle ja sai hänet levolle. Rouva rukalle oli käynyt harvinaiseksi osanottavain käsien vaalinta; hän tunsi sen johdosta niin suurta mielihyvää, että hän epäröimättä jättäytyi Kristinan ja Kaarinan käsiin.
Hän oli siinä määrin tylsynyt, ettei hän enää tuntenut Kaarinaa.
Melkein tainnoksissaan nautti hän muutamia viiniin kastettuja öylättejä ja vaipui sen jälkeen syvään uneen.