"Kyllä, kyllä!"
Heidän täytyi taipua hänen tahtoonsa.
"Katsokaas! Herra auttaa minua!" sanoi hän. "Hän katsoo armossaan minun syntisraukan puoleen!"
Näin sanoen vaipui hän hiljaa polvilleen Kaarinan eteen.
He tahtoivat nostaa hänet. Hän tarttui Kaarinan käteen.
"Niinkuin nyt lepään jalkojesi edessä, niin olen äsken maannut hänen jaloissaan!" sanoi hän. "Hän on antanut anteeksi sen, että synnytin hänet maailmaan voimatta antaa hänelle kunniallista nimeä; hän on antanut anteeksi sen, että vilpillä ja juonittelulla pakotin hänet papilliselle uralle, ja Jumala on kääntänyt sen minulle rangaistukseksi, sillä oma poikani on kieltänyt minulta synninpäästön, hän on langettanut oman pääni päälle sen kirouksen, jonka olisi ollut kohdattava häntä, kun hän rikkoi papinvalan. Oi, minä olen kärsinyt kamalasti! Hän on armotta pakottanut minut tunnustamaan kaikki syntini. Enkä minä saa hänen siunaustaan ennenkuin sinä annat anteeksi kaiken sen pahan, mitä olen tehnyt sinulle, ei ennenkuin sanot minua äidiksi. Sillä hän sanoo, ettei avioliitto teidän välillänne ole enää rikos, ja kaikki ne kurjat sukuluulot, jotka ovat täyttäneet sieluni, ovat puhalletut pois, kuin akanat tuuleen! Oi, sano, sano, että annat anteeksi!"
"Jalo rouva…"
"Sano minua äidiksi!"
"Äiti!" virkkoi Kaarina ja kietoi käsivartensa hänen ympärilleen.
"Oi, Jumala, onko tämä unta!"
"Pentti, Pentti!" huudahti onneton. "Kuuletko, hän antaa minulle anteeksi!"