Nyt hän vihdoin salli, että hänet vietiin takaisin vuoteeseen, mutta hän piti Kaarinan käden lujasti sulettuna omaansa. Se näytti hänestä olevan ikäänkuin vahvistus rakkaan poikansa anteeksiannolle.
Hän uinahti tuokion, mutta äkkiä sävähti hän valveille, ja veti
Kaarinan itseään vasten.
"Sormus!" kuiskasi hän.
"Jonka olen saanut häneltä?"
"Niin, juuri se."
Kaarina kantoi sitä nauhassa kaulassaan; nyt hän otti sen ja antoi hänelle.
Kirsti rouva pani sen tytön vasempaan käteen. "Nyt olen kihlannut sinut pojalleni", sanoi hän. "Rakas lapsi, sano, että tahdot pysyä hänelle uskollisena!"
"Elämässä ja kuolemassa!" vastasi Kaarina liikutettuna.
Kristina oli lähettänyt sanan lääkärille ja ilmoittanut herralleen. Nämä molemmat astuivat yhtaikaa sairaan luo. Edellinen tunnusteli hänen valtimoaan, mutta kun hän ei sanonut olevan itsellään mitään kipuja, ei lääkäri tiennyt mitä määrätä.
"Antaa hänen mennä!" sanoi Kirsti rouva.